sunnuntai 14. joulukuuta 2014

DIY Kissan raapimispuu


Möttösen Hilmalle kaivattiin jotain muuta kynsien teroituspaikkaa kuin meidän mööpelit, joten nyt saatiin viimein aikaiseksi sellainen. Olin aluksi suunnitellut, että kiipeilypaikka tulisi tupaan, jolloin Hilma pääsee siitä kipittämään leivinuunin päälle, jonne voisi tehdä hänen ruokailupaikkansa. No vielä Hilma on hyvillä mielin lounastanut työhuoneessa piirustuslaatikoston päällä, jonne eivät koirat viitsi kavuta, joten kiipeilypuu pystytettiin olohuoneeseen.



Nakitin Ihanan miehen kaatamaan pihalta monihaaraisesta kelottuneesta vaahterasta yhden runko-oksan. Kun karahka oli kuivunut tarpeeksi, kiinnitettiin se vanerilätkän avulla kattoon ja lattiaan se puolestaan kiilattiin. Tämä on vielä väliaikaisratkaisu, kun tuo olohuoneen muovimatto on menossa kohtapuolin vaihtoon (heh, eli ehkä parin vuoden sisään).

Köllöttelytasot tein vanerista ja kannattimet liimapuusta. Vanerit päällystin keinoturkiksella, jonka löysin kangaskaupan alesta. Sitten vaan porailua ja ruuvailua. Loppuilta menikin kieputtaessa sisalköyttä rungon ympäri, sitä sitten menikin noin 80 metriä. Köyden kiinnitin nupinauloilla runkoon sopivin välimatkoin eli aina silloin kun köysi oli tarpeeksi solmussa ja vaati kahta kättä sen selvittelyyn tai kun köyden päässä roikkuva kissa piti häätää paikalta. ;)



Sitten vaan Hilma koeponnistamaan härveli.


Valuva Karvamato.





Saa nähdä oppiiko Hilma pitämään uudesta raapimispuustansa. Ainakin kynsiä on teroitettu rungossa jo tiuhaan. Jos oikein jaksaisin hifistellä, värjäisin tuon köyden tervaköyden väriseksi (tietenkin olisi ollut järkevää värjätä se ennen kiinnitystä, mutta ei silloin tullut mieleen, että sen pitäisi olla hitusen tummempaa) ja nuo kannattimet hieman tummemmiksi. Taiiiii ehkä riittäisi, että nuo kannattimet olisi rungon sävyiset. Mutta nyt taidan vain makustelen tuota ja saa nähdä jääkö se tuon näköiseksi.


Hyvää kolmatta adventtia kaikille!

3 kommenttia:

  1. Nää sun rehelliset työselostukset on niin parhaita X) ja aivan mahtava lopputulos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sailis! Mitä sitä turhaan kaunistelemaan näitä työselostuksia, kun ei ne kuitenkaan ikinä mene kuin strömssössä ;)

      Poista
  2. Aivan mahtavan näköinen kiipeilypuu! Olen miettinyt saman tyylistä ratkaisua, kun läheisessä metsässä on n. neljästä, viidestä metristä katkennut kelo. Olen tuumaillut, että se olisi aika hyvä aihio korkeaksi kiipeilypuuksi.
    Miten kauan tuon rungon kuivumisessa meni, noin suunnilleen?

    Hyvää ensimmäistä adventtia!

    VastaaPoista