Homepakolaiset

Ajattelin, että bloggailen joulukuussa kivoja joulujuttuja, askartelua, leipomista jne. No toisin kävi, jää jouluvalmistelut aika minimiin, tuli hieman muuta ajateltavaa. Olin aina asennoitunut siihen, että muutan meidän kodista vasta sitten kun vanhainkoti kutsuu. Olen asunut täällä jo 10 vuotta ja Ihana mies reilun kahdeksan. Vaarini on rakentanut talon 70-luvun puolessa välissä hänen perheellensä. Talo on tehty sen ajan standardien ja muodin mukaisesti, siinä on yläkerta ja puolittain maan alla oleva alakerta. Alakerta ei ole oikein ikinä ollut kauhean toimiva, kuten harvat kellarikerrokset ovatkaan. Meidän talossa asumisen aikana on sattunut useampi vesivahinko. Yhtenä keväänä alakerran kellarista tulvi lumien sulaessa vedet sisään niin, että olisi voinut kumiveneellä soudella pitkin huoneita. Salaojituksia tarkastettiin, paranneltiin ja alakerta kuivatettiin. Takkahuone on aina ollut hieman tunkkainen huonosta ilmanvaihdosta johtuen ja kun sen nurkasta löytyi hometta, purettiin kaikki homeiset rakenteet ja näin ollen päädyttiin purkamaan koko huoneen puupinnat. Alakerta remontoitiin kunnolla, kaikkiin lattioihin asennettiin lattialämmitys, jolla ajateltiin kosteuden pysyvän kurissa. Takkahuoneeseen laitettiin koneellinen ilmanvaihto. 

Navettapalon yhteydessä reilu kuusi vuotta sitten paineaalto rikkoi vesiputken talomme välipohjassa. Huomattiin, kun vesi tihkui sokkelia pitkin ja alakerran katon maalipinta kupli. Tuvan lattia piikattiin auki ja putket vaihdettiin pintavetoputkiksi. Viime talvena huomattiin, että katto vuotaa jostain kohtaa, kun vessan kattoon ilmestyi kosteusvaurio. Ties kuinka kauan sinnekin vuotanut. Katto oli tarkoitus korjata ensi keväänä.

Alkusyksystä huomasin, että alakerran takka/leffahuoneen nurkka oli taas homeessa. Seinän vierustalla olevan sohvan pohjassa näkyi hometta ja seinän jalkalistassa myöskin. Revin suutuspäissäni sohvan pohjalevyn irti ja heitin menemään. Asia jäi siihen, mietintäasteelle, että pitäisikö koko sohva hävittää. Huonetta ei ole oikeastaan käytetty sen jälkeen koko syksynä. Itsenäisyyspäivän aattona menin sinne veljen muksujen kanssa katsomaan leffaa ja huomasin hetken sohvalla oltuani, että kurkku alkoi kipeytyä. Marssimme takaisin yläkertaan ja käskin miestäni heitttämään sohvan pihalle. Ihana mies purkasi ja pöllytti sohvan ulos alakerran ovesta. Takaisin ylös tullessaan hän oli jo aivan tukkeessa, silmät punaisen turvoksissa, nenä vuoti ja kurkku tukossa. Takkahuoneen ovi pistettiin säppiin. Hänen olonsa ei helpottanut koko viikossa. Loppuviikosta varattiin homekoira kyläilemään. 

Oltiin jo varmoja, että alhaalla on taas hometta, mutta halusimme varmistaa merkkaako koira muitakin kohteita, kuten välipohjan tai vessan katon. Koira ei ole vielä ehtinyt talolla käymään, mutta pakko oli alkaa miettimään vaihtoehtoja. Talosta oli päästä pois, turha leikkiä enempää terveydellä. Hölmöähän se on aina ollut pelleillä tämän talon home-arvailu-leikeillä. Mietitty johtuuko esim. minun väsymys homeesta, ennen remonttia kun alakerta on aina tuoksahtanut. Ihana mies on niiskuttanut lähes siitä asti kun on täällä asunut ja kun ei enää polta tupakkaakaan, niin ei voi sen syyksi laittaa. Nyt ainakin selvisi, että home se on. Tuskin kukaan, joka ei ole yliherkistynyt homeelle olisi saanut noin vahvaa reaktiota sohvaa purkiessa. Itsellä home on tuntunut nyt pöllyttämisen jälkeen kurkussa ja silmien kuivuutena. Päätettiin, että muutetaan verstaani päätyyn, sosiaalitiloihin. Siellä on huone joka on ollut lähinnä myytävien/hamstrattujen mööpelien säilytystilana, vessa suihkulla ja toimisto, jossa on pieni keittiökalustesetti jääkaapilla eli pieni kaksio meille. Siellä sitten voisi rauhassa miettiä, että mitä talolle tehdään, remontoidaanko vai rakennetaanko kokonaan uusi. 

Siirrettiin Romukopan (myyntitila) puolelta mööpelit verstaan vintille ja siivottiin tila. Haettiin jo kaupasta uusi sänky, koska pehmustettuja huonekaluja ei kannata hometalosta ottaa uuteen käyttöön. Oltiin juuri pari viikkoa sitten puhuttu, että ostettaisiin jossain vaiheessa uusi sänky, kun vanha alkoi käymään jo selän päälle. Nyt uusi tuli hankittua vaan vähän vauhdikkaammin. Lueskelin, että juuri noita pehmustettuja verhoiltuja kalusteita ei oikein kunnolla saa homevapaiksi, joten ainakin sänky ja olohuoneen sohva pitää hävittää. Vanhoista mööpeleistäni puran verhoilut ja ne voi sitten joskus verhoilla uudelleen, niitä en halua hävittää. Puisille ja muutenkin kovapintaisille huonekaluille ja esineille pitäisi riittää huolellinen pesu ja mielellään saunotus. Tekstiilit kannattaa pestä mahdollisimman kuumassa vedessä. Tulee pitkä prosessi, kun käy kaikki talon tavarat yksitellen läpi puhdistaen.

Ei tämän näin pitänyt mennä. Ajattelin, että tämän syksyn/talven stressaavin asia on meidän vanhasta Pinja-koirasta luopuminen. Hän meni syksyllä huonompaan kuntoon ja päätin, että sopivalla hetkellä hän pääsee pois. Eihän sellaista sopivaa hetkeä tietenkään ole tullut ja nyt kun rouva taas piristyi ja tuli tämä toinen paska, niin en taas osaa tehdä päätöstä luopumisesta. Pitäisi rohkaistua asian suhteen, mutta melkein 13 vuoden ystävästä on todella vaikea luopua omalla päätöksellä. 

Meillä on jotenkin ollut todella paska säkä rakennusten suhteen, milloin palaa navetta ja milloin on vesivahinkoja ja hometta. Ja onhan tässä ollut muutenkin vaikka ja mitä. Mutta todettiin sitten Ihanan miehen kanssa, että meillä menee yhdessä muuten niin hyvin, että pakkohan sitä on välillä tulla ulkopuolelta jotain koetuksia. Hyviä puolia kun etsii niin, meidän ei onneksi tarvinnut miettiä muuttoa jonnekin kylälle tai kaupunkiin, vaan pystyimme jäämään tilalle. Jaksaa sitten helpommin käydä irtaimistoa läpi, kun ei tarvi reissata mihinkään kauemmas. Eikä minun tarvitse hävittää kaikkia perintö- ja antiikkimööpeleitäni, vaan ne saa toivottavasti puhdistamalla homevapaiksi. Se olisi ollut jo liian paljon, siihen nähden, että saatan joutua luopumaan vaarini rakentamasti talosta. Talo toimii huonosti, mutta silti se on niin kovin rakas ja muistoja herättävä.

Joidenkin mielestä tälläiset homeongelmat ovat kuitenkin ihan höpöhöpö-juttuja ja ovat sitä mieltä, että kyllä ne oireet jostain muusta johtuu. Jännästi vaan esimerkiksi Ihanan miehen tukkoisuus häviää talosta poistuttaessa ja takaisin tullessa hän niiskuttaa viimeistään tunnin kuluessa. Vaikeahan homeesta on päästä eroon ja huonolla säkällä se aiheuttaa elinikäisiä vaivoja. 

Mitä oireita home sitten saattaa aiheuttaa:

• Yleensä aluksi ohimeneviä silmien ja hengitysteiden ärsytysoireita homealtistuksen yhteydessä

• Lisääntynyt hengitystieinfektioiden määrä

• Poikkeava väsymys ja usein päänsärkyä. Potilas saattaa nukkua yli 12 tuntia vuorokaudessa ja on silti väsynyt. Hänen on vaikea keskittyä mihinkään, tuntuu kuin aivot olisivat usvassa, muisti pätkii ja erilaisia kipuja, tuntopuutoksia on usein raajoissa.

• Homealtistus nostaa osalla potilaista verenpainetta ja pulssia

• Pienelle osalle astma ja paheneva hengenahdistus sekä harvoille radiologisia keuhkomuutoksia

• Gastrointestinaalioireet: mahavaivoja ja ripulia

• Fibromyalgiatyyppisiä lihas- ja niveloireita, harvoin selvä reumasairaus

• Iho-oireita: punoitusta, petekkioita ja joskus ihovaskuliittiakin

• kasvojen alueen herpesinfektiot lisääntyvät

• neurologisia (kipu)syndroomia, raajojen puutumisia yms.

• Noin puolelle tulee jatkossa monikemikaaliyliherkkyys (MCS) 

(lähde: hengitysliitto)

Viime yö oltiin ensimmäistä kertaa kertaa Romukopassa yötä. Pesukone on huutanut aamusta iltaan, että saadaan pyyhkeitä, lakanat ja vaatteita käyttöön. Tulee mieleen se dokumentti, Yksi tavara päivässä, jossa mies muutti alasti kämppään ja sai varastosta hakea yhden tarvitsemansa tavaran päivässä. Koirat ja kissa ihmettelivät muuttoa, mutta sopeutuvat varmaan pikkuhiljaa.

Onneksi kohta on kuitenkin joulu ja muuten kaikki on hyvin. Sain stressistä näköjään pienen flunssan päälle (todennäköisesti flunssa, ei home, koska olo ei helpottanut töissä yövuoron aikana), mutta toivottavasti se menee nopeasti ohi ja pääsee fiilistelemään joulua.

DIY Adventtikynttelikkö

Minulla ei ole tainut olla ikinä adventtikynttelikköä, joten nyt sain aikaiseksi askarrella sellaisen. Tosin yksi adventti myöhässä, mutta kuitenkin. Ostin paketin valkoisia kynttilöitä ja löysin mustan kynttilöiden koristeluun tarkoitetun vahakynän Sinellistä. Ajattelin aluksi koristella kynttilöitä enemmänkin, mutta iski ramppikuume uuden materiaalin kanssa ja päädyin yksinkertaisen siisteihin numeroihin. Numerot piirsin vahakynällä vapaalla kädellä, mallia voi ottaa vaikka pinterestin fonttimalleista. Vaha kuivuu aika nopeasti, joten kuivumista ei tarvitse odotella pitkään.

Kynttilöille löysin alustaksi loputtomasta vanhojen romujen varastostani kauniin vanhan valurautaisen lettupannun, jossa oli paikat seitsemälle pikkuletulle. Kävin metsästä kaivamassa jäisiä sammalia, jotka sulatin ja muokkasin sopivan kokoisiksi (muista kysyä aina maanomistajan lupa sammaleen poimintaan). Asettelin sammalta kynttilöiden ympärille ja tyhjiksi jääneisiin koloihin. Mallailin jonkin aikaa, että mitä muuta koristeita sammalten seuraksi voisi laittaa ja päädyin pieniin kimaltaviin joulupalloihin. Olen aika surkea tekemään mitään asetelmia, pidän yksinkertaisista virityksistä, enkä osaa sellaista runsauden hienoutta, joten tätä oli hieman vaikea saada omaan mieleen tarpeeksi tasapainoisen näköiseksi. Ehkä saatan muuttaa koristusta vielä tai sitten tuo on ihan kiva noinkin, saa nähdä. 

Tästä voikin edetä pikkuhiljaa seuraaviin jouluaskarteluihin, kuten tämän vuotiseen joulukorttikuvan piirtämiseen, piparkakkutaloon jne. Joulu saapuu kyllä mitään tekemättäkin, mutta ainakin itselleni saan hieman enemmän joulumieltä tälläisistä kivoista askarteluista. 

Kuvissa vilahtava öljylämmitinlamppu on Ihanan miehen askartelema ja siitä on enemmän kuvia täällä, linkistä löytyy myös kuvia vanhasta kärrynpyörästä tehtystä kattovalaisimesta. Käy kurkkaamassa. :)

Rauhaisaa joulun odotusta kaikille!

Tertin kartanolla

Viime perjantaina minulla oli ilo osallistua Starbox-blogiyhteisön toiseen bloggaajatapaamiseen Mikkelissä. Ensimmäiseen tapaamiseen en päässyt osallistumaan, joten nyt olin innoissani mukana. Tapaaminen järjestettiin hienossa, vanhassa Tertin kartanossa, joka sijaitsee hieman Mikkelistä Kuopioon päin. Kartanolle johtavan tien ja pihan kaunis jouluvalaistus tuntui heti saapuessa kovin kutsuvalta verrattuna synkkään keliin.

Paikalle oli saapunut ympäri kaakkoa noin kolmekymmentä bloggaajaa ja vieras-esiintyjäksi kutsuttu Sami Minkkinen, joka kirjoittaa suosittua havaintoja-parisuhteesta -blogia. Ilta alkoi ihanan emännän Heli Pyöryn kartanon esittelyllä ja jatkui Samin mukaansa tempaavalla hauskalla puheenvuorolla, jossa hän kertoi bloggaamisesta, parisuhteesta, rakkaudesta, mies-edusta, intohimolla tekemisestä jne. Harvemmin tapaa miestä, joka noin avoimesti osaa puhua tunteistaan. No en tosin minäkään noin hyvin osaa, vaikka nainen olenkin.  

Sen jälkeen meidät ohjattiin kartanon kahvila-puotiin, jossa oli luvassa joulupipareiden koristelua. Koristeluun oli varattu kartanon omia herkkuja, mm. puolukkasokeria, ruusumarmeladeja ja suklaasokereita sokerikuorutteiden lisäksi. 

Suorituspaineet kasvoivat, kun yht´äkkiä pitikin tehdä jotain luovaa, mutta kyllä sitä sitten jotain sai aikaan, kun ei ottanut hommaa liian vakavasti. Mukaan saimme koristeltujen pipareiden lisäksi kartanon oman lapasen muotoisen piparimuotin ja jo tervetuliaismaljoissa maisteltua pakuriteetä, erilaisilla mausteilla. 

Puodista ostin mukaan Tertin talvijuomaa, jossa on mm. ruusukvitteniä ja inkivääriä.  

Piparituokion jälkeen palasimme kartanolle, jossa illallista odotellessa kuvailin ja ihailin kartanon interiööriä. Sisustuksessa oli käytetty ihanasti vanhoja mööpeleitä ja vanhaan tyyliin sopivia tapetteja. Ison salin punainen tapetti sopi hyvin muutenkin kartanon jouluiseen tunnelmaan. Salin korkeat trymoo-peilit olivat kartanon vanhimpia säilyneitä kalusteita. Koko illan olisi voinut hyvin viettää tutustuen vain sisustuksesta löytyviin yksityiskohtiin, joita koko kartano oli pullollaan.

Näin komeaa seisovaa pöytää ei ole tainut aiemmin tulla vastaan. Tarjolla oli kaikkea eri kalalajeista, fasaaniin ja karitsaan. Eri salaateista koivun mahla/omenamehu-shotteihin ja todella maukkaaseen jälkiruokaan asti. Koko porukka oli niin ruokapöydän komeuden sokaisemia, joten suurelta osalta meni ihan ohi, että ensikattauksella oli kyseessä vasta alkupalat. Siinä sitten lautaset kukkurallaan mietittiin, että mihinkäs ne pää- ja jälkiruuat vielä tungetaan. 

 Ruokailun ohessa aika meni pöytäseurueeseen tutustuessa. Jännitän aina hieman tälläistä uusien ihmisten kanssa seurustelua, koska olen maailman huonoin small talkkaaja. Tarvitsen yleensä enemmän aikaa tutustumiseen tai mielellään puheliasta juttukumppania. Muuten tykkään olla enemmänkin yhdessä hiljaa, joka sekin on mielestäni oikein mukavaa, kunhan se ei tunnu toisestakaan kiusalliselta. Starboxin blogeja lueskellessa ja illan mittaan fiiliksiä kuunnellessa olen huomannut, että yhteisöön on löytynyt aika hauskaa ja mielenkiintoista porukkaa. Ehkä heihin tutustuu vielä tulevaisuudessa paremmin. Kiitos Starboxin puuhanaisille tapaamisen järjestämisestä ja kaikille muillekin kivasta illasta. 

Tertin kartano on oikein tunnelmallinen ja kaunis paikka. Siellä saisi varmasti aikaiseksi ikimuistettavat juhlat, jouluillallisen tai vaikka kesä-matkailureissun. Itse haluaisin käydä siellä vielä kesälläkin kauniiksi kehutun puutarhan takia. Kartanolla on myös majoitus toimintaa, josta voi lukea lisää starboxilaisten monista Tertin kartano-postauksista. Itse majoituin yöksi Mikkelissä asuvan Isoveikkani perheen luokse. Lauantai kuluikin hyvin täti-hommissa, leikkien ja uidessa käyden. Täti-hommat on kyllä ihan parasta. :)

Takaisin luontoon opiskelun kautta

Hassua miten elämä kuljettaa ja sattumista tulee ehkä kohtaloita. Olen miettinyt jo jonkin aikaa mitä sitä alkaisi isona tekemään. Entisöintiyritykseni edelleen hengittää ja jatkaa kulkuaan, mutta jokin siinä on tuntunut todella tahmealta. Rakastan alaa, mutta jokin tekemistäni on jarruttanut, ehkä en ole kokenut itseäni siinä niin hyväksi kuin haluaisin. Toki olen luonteeltani sellainen, että tuskin saavutan missään sellaista autuasta olotilaa, jolloin tuntisin itseni riittäväksi ammattitaitojeni puolesta. Olen käynyt läpi todella monta eri ammattivaihtoehtoa ja monen testin perusteella todennut, etten oikein mihinkään "oikeisiin töihin" kunnolla edes soveltuisi. Luonne on liian taiteellinen ja kaipaan yksityisyrittäjän vapautta ja omaa toteuttamista. Lopulta sattumusten tai kohtalon saattelemana löysin itseni elokuussa orientoitumasta uuteen lukuvuoteen Ksao:n luonnonvara-alan koulutusohjelmassa. Tieto koulutuksen aloituksesta tuli niin nopeasti, etten ehtinyt reagoida siihen muuten kuin, että nyt sitten mennään. Vaikka ala ei olekaan ollut mietteissäni pitkään, niin kyllä se jotenkin tuntui samantien todella oikealta juuri minulle. Kestävää kehitystä, ympäristön hoitoa, luonnossa liikkumista, luonnonvarojen käyttöä kestävällä tavalla jne.  

Anjalan luonnonvara-alan toimipisteessä voi erikoistua ympäristönhoitajaksi, luonnonvaratuottajaksi tai luonto-ohjaajaksi. Ensimmäinen vuosi on yhteisiä opintoja, jonka jälkeen alkavat ammatilliset erikoistumisopinnot. Itsellä olisi tavoitteena suorittaa kaksoistutkinto luonnonvaratuottajaksi ja luonto-ohjaajaksi. Kerron opintosisällöstä myöhemmin lisää, koska tämän postauksen tiimoilta mennään kirjaimellisesti metsään. Toisen vuoden luonto-ohjaajien koulutehtävänä oli suunnitella ja toteuttaa kahden yön metsäretki meille ekaluokkalaisille. Leirintäkohteena oli Jermulan eräkämppä Miehikkälässä Salpapolun varrella. Retken ensimmäisenä päivänä meitä kävi jututtamassa Starboxin toinenkin bloggaaja, Matkalla Kaakossa-blogia kirjoittava Tanja. Hän kirjoitti retkestä ja luontomatkailun opiskelusta enemmänkin ja sen voi lukea täältä: http://starbox.fi/matkallakaakossa/missa-ja-miten-opiskellaan-luontomatkailualan-ammattilaiseksi

Ensimmäisenä leiripäivänä meitä hiillostettiin kasvitentillä, joka toteutettiin maastossa muutamaa kuivanäytettä lukuunottamatta. Läpi se onneksi meni, vaikka sitä etukäteen tuli jännitettyäkin. Muuten päivä lähti käyntiin ruuan laitolla ja telttojen pystytyksellä. Sää suosi meitä koko retken ajan, ilma pysyi poutana vaikka yöllä lämpö putosi melkein pakkaselle. Isoin huoleni olikin koko retken suhteen se, että palellunko hengiltä. Mutta huoli oli turha, kun lainasin Pikkuveikan pakkasmakuupussia ja pakkasin mukaan myös alpakkasukat.

Jermulan eräkämppä on rintamaveteraanien ylläpitämä, johon kuuluu myös sauna ja laavu. Vieressä sijaitsi myös pieni järvi, johon rohkeimmat uskaltautuivat vielä uimaankin. 

Majoituksen sai valita oman mieltymyksen mukaan, joko oman teltan, riippumaton tai laavun tai sitten koulun puolijoukkue- tai pikkuteltan. Itse päädyin puolijoukkuetelttaan neljän muun naisen kanssa, hyvin sovittiin ja tarettiin.

Ensimmäiseen päivään kuului myös oppitunteja ja meidän luokka tutustui kartanlukuun ja kompassin käyttöön. On niitä joskus suunnistaessa tullut käytettyä, mutta hyvää kertausta. Varsinkin, kun oma metsässä liikkuminen on lähinnä haahuilua joka pidemmän päälle johtaisi eksymiseen. 

Seuraavalle aamupäivälle meille oli varattu museokierros Salpalinja-museosta, jonne patikoitiin noin kolmen kilometrin matka. Olen viimeeksi käynyt museolla joskus viisi vuotta sitten ja siellä on kyllä aina ilo käydä. Oppaat olivat todella hyviä ja kertoivat salpalinjan historiasta selkeästi ja mielenkiintoisesti. http://www.salpakeskus.fi/fi/salpalinja-museo_ala

Museovierailun jälkeen lähdimme patikoimaan takaisin Jermulaan ja ryhmän sieni-haukat jättäytyivät letkan perälle eivätkä voineet ohittaa runsaita suppilovahveromättäitä. Niin siellä sitten pyllisteltiin mättäillä ja pussiin tuli hyvä saalis käytettäväksi päivällisellä. Itse en ole oikein koskaan sieniä harrastanut enkä niitä tunne, joten uskallan poimia ainoastaan kanttarelleja maastosta. Olikin todella mielenkiintoista kuunnella kokeneempien sienestäjien kattavaa sienituntemusta. Opiskelun edetessä perehdymme enemmänkin sienituntemukseen, joten nyt viimeistään on hyvä alkaa sisäistämään sienien sielunelämää.

Sieni-haukat olivat sitä mieltä, että osa näistä olisi suppilovahveroiden lisäksi myös kosteikkovahveroita, jotka ovat hieman harvinaisempia, mutta suppiksiin helposti sekoitettavissa. 

Minulle on sanottu, että kannattaa opetella kaksi sienilajia kunnolla per vuosi, jolloin ne oppisi paremmin, kuin opettelemalla 50 lajia unohtaen ne samantien. Joten kuvassa näkyy nyt sitten se yksi laji minkä opin tänä vuonna, Suomuorakas. Tunnistaa tuosta hassusta pinnasta, eikä välttämättä ole mikään maukas syötävä. Soveltuu paremmin värjäykseen ja se jaetaan kahteen lajiin, kuusen kanssa viihtyvät ja männyn seuralaiset. Värjäyksessä mäntysuomuorakkaasta saa ammoniakkilisäyksellä kauniin siniharmaita sävyjä kun taas kuusisuomuorakkaalla tulee vain perus ruskeaa sävyä. 

Iltapäivästä toisen vuosikurssin opiskelijat olivat järjestäneet meille rastiradan, johon osallistuimme kolmen hengen ryhmissä. Rata oli todella hauska ja opettava. Meidän piti mm. rakentaa repun painon kestävä lautta, rakentaa paarit ja kantaa opiskelijaa niissä, tunnistaa kasveja, arvioida etäisyyttä, osata ea-taitoja ja solmuja. Olisi varmasti ollut hyötyä, jos olisi harrastanut partiota joskus. Mutta kun ei ole, piti pärjätä maalaisjärjellä. Hyvin pärjättiinkin ja oli meidän joukkueessa se partiolainenkin. Joukkueemme johti rastirataa ennen viimeistä rastipistettä, jossa piti tehdä nuotio ja polttaa keppien väliin solmittu paalinaru poikki. Nuotio saatiin hyvin sytytettyä, mutta odoteltiin turhan kauan ennen kuin lisättiin tarpeeksi risuja, jotta liekki olisi ollut tarpeeksi korkea ja jäimme toiselle sijalle. Mutta oli meillä kyllä hyvä joukkue, hienosti vedettiin koko rata läpi.

Koska ruokaa oli varattu enemmän kuin tarpeeksi, nälkä ei ehtinyt tulla missään vaiheessa. Illalla paistettiin vielä lettuja jälkkäriksi.  

Moiskun taidonnäyte tulen teosta tuluksia käyttäen. 

Illan pimetessä hiippailimme tutkimaan läheisiä korsuja. Pimeissä ja kosteissä korsuissa oli aika kauhuleffamainen tunnelma. Yksin sinne tuskin olisi hämärässä uskaltanut edes mennä. 

Illat olivat muutenkin vapaata ohjelmaa. Tuleen tuijottamista ja seurustelua. 

Torstai-aamuna aamiaisen jälkeen oli aika purkaa teltat, pakata kamat ja suunnata takaisin Anjalaan koululle. Mietin aluksi, että olinko pakannut liikaa kaikkea mukaan, mutta kaikki tavarat ja vaatteet tulivat kyllä käytettyä. Ehkä ensiapulaukkua lukuunottamatta, joka oli ihan hyvä asia. Toki pakkaaminen oli helpompi miettiä, koska kyseessä ei ollut vaellus jossa rinkkaa olisi joutunut kantamaan pitkiä matkoja.

Retki oli todella kiva ja hyvin suunniteltu, kiitos siitä tokaluokkalaisille ja opettajille. Koko porukka oli muutenkin mitä mainioin. Toki ulkoilma ja muutaman päivän yltiömäinen sosiaalisuus tekivät tehtävänsä ja kotiin saavuttuaan olo oli aika tööt. Ensi vuonna meillä on samanlainen reissu edessä kun järjestäjinä on vuorostaan meidän luokka. Sitä ennen taitaa olla vielä muitakin retkiä tiedossa. Kyllähän tälläinen opetusmuoto toimii paljon paremmin kuin pelkkä luokassa istuminen.

Löysin Salpalinja-museon kaupasta oman nimikko muistipelin. On todella harvinaista, että etunimeni on käytössä yhtään missään, joten oli hieman spuukia, että törmäsin tähän ja se vielä sopi aiheeseen käsitellen metsän kukkia ja puita. Kuvitus näytti jopa minulta ja Annu-hahmolla oli myöskin harmaa kissa. Joten voisiko tämäkin olla jonkinlainen merkki jostain... ehkä... jos niin haluan ajatella. Tämä tuntuu tällä hetkellä hyvältä ja oikealta suunnalta, joten innolla odotan mitä kaikkea tämä tuokaan tullessaan. Hassua mihin sitä kulkeutuukaan, kun vaan uskaltaa hypätä.

"Maailma on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan." -Muumipappa

Lämmintä syyskuun loppua kaikille!