keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Alpakoita katsomassa


Alpakka-kuumeeni ei ole ottanut laantuakseen. Kevään alpakan kasvatuskurssin, Klik! jälkeen asiaa on mehusteltu ja nyt on pitkin syksyä ollut mietinnässä millainen talli omalle laumalle olisi sopivin. Olen ihastellut alpakan kasvattajien sivuja facebookissa ja bongasin sieltä joku aika sitten Kotirannan alpakkatilan sivut, jotka löytyvät täältä, Klik! 

Monilla alpakkatiloilla on käytössä joitain vanhoja rakennuksia, jotka ovat muokattu alpakoille sopiviksi, mutta meillä ei ole sopivia vanhoja rakennuksia tähän tarkoitukseen, joten kaipasin vinkkejä uusista tiloista. Kotirannan tilalle oli rakennettu hieno talli alpakoille ja laitoinkin heille kyselyä tallin rakenteista, rakentamisesta ja toimivuudesta. Sain sieltä kattavan vastauksen ja kutsun tulla tutustumaan tiloihin paremmin paikan päälle. Viime sunnuntaina lähdin Ihanan miehen kanssa ajelemaan kohti Sysmää, johon meiltä on noin parin tunnin ajomatka.
 

Kotirannan alpakkatilalla meidät otti vastaan erittäin mukava isäntäpariskunta, jotka ovat Sysmään päätyneet aikoinaan Helsingistä, kesäpaikaksi hankitun tilan myötä. Alkujaan kolmen alpakan lauma oli monistautunut neljäksi, kun heidän omakasvatti Aapeli oli syntynyt. Tilalta löytyi myös pari ihanaa vuohta, lauma kanoja ja kukko ja kasa vauhdikkaita koiruuksia. 
 

Tallirakennus vaikutti juuri sen tyyliseltä, millainen meillekin kannattaisi rakentaa. Se oli hyvin suunniteltu ja vaikutti oikein toimivalta ratkaisulta. Sisätiloista löytyy kuvia paremmin heidän facebook-sivultaan. Siellä on mm. ihastuttava jouluvideo alpakoista ja vuohista syömässä, niin siinä näkee tallinpuoltakin hyvin. Alunperin koko tila oli varattu kokonaan alpakoille, mutta vuohet tulivat heille hieman yllättäen ja nyt se on ositettu erikseen alpakoiden ja vuohien puoleksi.
 



Olipa todella mukavaa vierailla heidän tilalla. Saatiin hyviä vinkkejä tulevaan ja eläimiä on aina ihana käydä rapsuttelemassa. Kiitos vaan emännälle ja isännälle, että saimme tulla kyläilemään. Nyt vaan suunnittelemaan omaa tallia ja rakennusluvat vetämään. Jossain vaiheessa kevättä uskaltaa sitten varmaan jo laittaa osto-kyselyitä, jos meille löytyisi sopiva oma lauma. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti